Written by Nuoren kokemuksia terapiasta
Mä oon ollut koulukiusattu ala-asteelta asti. Kotona ei mennyt hyvin. Vuosien jälkeen hain psykoterapiaan ja olin käynyt psykoterapiassa vuoden verran, ja siitä oli todella apua. Opiskeluni kuitenkin menivät terapian edelle, enkä ehtinyt käydä enää vastaanotolla, vaikka varmasti tarve olisi ollut. Arki opiskeluaikana oli kaoottista; koulussa oli asiakaspalvelua koka toinen viikko, ja joka viikon maanantai. Päivät saattoi venyä pitkiksi, sillä aspa-päiviä oli välillä illalla ja ”iltavuoro” saattoi loppua 18:30. Kotona ei meinannut ehtiä eikä tehdä mitään. Koulussa ryhmähenki ei ollut hyvä. Minua kiusattiin ryhmässä, jälleen kerran.
Kun yritin päästä uudelleen terapiaan, ilmeni että minulla on viiden vuoden karenssi, enkä siis pääsisi Kelan myöntämään kuntoutuspsykoterapiaan. Olin siis pitkään ilman apua ja olo alkoi olla aina vain pahempi. Mutta ei sairaspäivärahalla olevalla ole varaa maksaa koko terapiakäyntiä itse.
Mistään ei tullut tietoa siitä, että jos terapian jättää jostain syystä kesken, olisi karenssi edessä. Eikä apua saisi jatkossa helposti.
Odotin useamman vuoden, että saisin apua. Pääsin juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle ja psykologille. Tämän lisäksi yritin päästä transpolille asiakkaaksi, mutta sitä ennen minun olisi pitänyt käydä traumaterapiassa. Terapeuttia ei kuitenkaan ole löytynyt, sillä vakavan lääkinnällisen kuntoutuksen terapeutteja on suhteessa todella vähän, vaikka tarvetta heille varmasti olisi.